Elvera ostaa Voimatelin sähköliiketoiminnan

Verkonrakennus- ja infrapalveluita yrityksille ja julkiselle sektorille tarjoava mikkeliläinen Elvera oy on tänään sopinut siilinjärveläisen Voimatel oy:n sähköliiketoiminnan kaupasta.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Liiketoimintakaupan toteutuessa yli 250 henkilöä siirtyy Elvera-konserniin nykyisen 500 henkilön lisäksi. Samalla liikevaihto nousee noin 130 miljoonaan euroon nykyisestä noin 80 miljoonasta eurosta.

– Kotimaisena ja taloudellisesti vakaana yrityksenä voimme tarjota sähkö-, tele-, vesi- ja lämpöurakointipalveluita koko Suomeen. Liiketoimintakauppa sekä laajentaa palveluvalikoimaamme että vahvistaa resurssejamme, Elveran toimitusjohtaja Ilari Jaakkola kiteyttää.

Jaakkolan mukaan tulevien vuosien mittavat infra-alan investoinnit vaativat toimijoilta ketteryyttä vastata kysyntään nopealla aikataululla.

– Haluamme myös osaltamme turvata huoltovarmuutta. Meillä on tärkeä rooli kriittisen infran suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa, hän toteaa.

– Kauppa mahdollistaa meille keskittymisen tietoverkkoliiketoimintaan, jossa meillä on jo vahva markkina-asema ja kasvutavoitteet, Voimatelin toimitusjohtaja Mikko Heinonen kertoo.

Liiketoimintakaupan toteutuessa Elvera nousee alan johtavien infrapalveluiden tuottajien joukkoon Suomessa. Kauppa vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025