Ruotsalainen talotekniikkakonserni Currentum kasvattaa toimintaansa Suomessa. Yhtiö on ostanut Sähköurakointi Aho oy:n, joka tarjoaa asuinkerrostalojen linjasaneerausten sähköurakointia pääkaupunkiseudulla.
”Uusi suomalaisyritys täydentää palveluitamme ja mahdollistaa hyviä synergioita muiden Currentumin pääkaupunkiseudun yhtiöiden kanssa”, Currentumin maajohtaja Sakari Toikkanen sanoo.
Sähköurakointi Aho on vuonna 2003 perustettu yhtiö, jonka liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa ja sillä on yhteensä 16 työntekijää. Yhtiön toimipiste sijaitsee Helsingissä. Sen ydinliiketoimintaa on asuinkerrostalojen linjasaneerausten sähköurakointityöt, joista yhtiöllä on pitkä kokemus.
Sähköurakointi Aho tulee säilyttämään oman tuotemerkkinsä, ja nykyinen johto jatkaa siinä paikallisen toiminnan, asiakkuuksien ja toimintakulttuurin ylläpitämiseksi.
Currentumilla on Suomessa jo yhdeksän yritystä, jotka toteuttavat lämpö-, vesi-, ilmanvaihto- ja sähköasennuksia sekä huoltoja pääkaupunkisedulla, Pirkanmaalla ja Lounais-Suomessa. Näiden talotekniikan eri aloilla toimivien yritysten yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on noin 75 miljoonaa euroa, ja niillä on yhteensä noin 330 työntekijää. Sähköurakointi Ahon oston myötä Currentum kasvaa edelleen ja vahvistaa tarjontaansa Suomen markkinoilla.