EU-tutkimus osoittaa, että automatisoitu ajaminen tuo merkittäviä hyötyjä vähentämällä kuolemaan johtavia onnettomuuksia ja parantamalla matkustusmukavuutta.
Hiilidioksidipäästöt supistuvat automatisoidussa ajamisessa hieman. Lievä haittapuoli on matkustusaikojen vähäinen kasvu uudelleenreitityksen vuoksi. Teknologian tutkimuskeskus VTT oy:llä oli keskeinen rooli vaikutusarvioinnissa.
Henkilöautoliikenteen automatisoidun ajamisen vaikutuksia tutkittiin Euroopan unionin lippulaivahankkeessa. Tulokset perustuivat simulointeihin, joiden taustalla oli oikeilla automaattiajoneuvoilla todellisessa liikenteessä moottoriteillä, kaupunki- ja maaseutualueilla sekä testialueilla koottu aineisto. Henkilöautojen automaattiajamisen oletettiin olevan käytettävissä kaupunkien katuverkolla ja moottoriteillä, hyvissä ajo-olosuhteissa – ei vielä kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa.
”Tietojemme mukaan tämä on tähän mennessä kattavin vaikutusarvio tulevaisuuden automatisoitujen ajoneuvojen käytöstä Euroopan liikenteessä. VTT:lle yhteistyö eurooppalaisten ajoneuvovalmistajien ja muiden automatisoitua ajamista kehittävien sidosryhmien kanssa oli erinomainen mahdollisuus olla mukana muovaamassa tulevaisuuden liikennettä”, VTT:n johtava tutkija Satu Innamaa sanoo.
Tulosten mukaan 20 prosenttia nykyisistä moottoriteillä tapahtuvista kuolemaan johtavista onnettomuuksista voitaisiin välttää, jos 30 prosenttia siellä ajavista henkilöautoista olisi automatisoitu. Kaupunkiympäristössä vastaavasti onnettomuudet vähentyisivät 22 prosenttia.
Vakavien ja lievien loukkaantumisten määrä vähenisi hieman tätäkin enemmän. Pieni kielteinen vaikutus olisi matka-aikojen 0–4 prosentin kasvu tavoitenopeuden muutosten ja uudelleenreitityksen vuoksi, mutta tämän kasvun vähentämiseksi löydettiin teknisiä ratkaisuja.
”Kokonaisuudessaan automatisoidun ajamisen hyötyjen odotetaan ylittävän yhteiskuntataloudelliset kustannukset ja mahdolliset kielteiset seuraukset. Yhteiskuntataloudellisesta näkökulmasta turvallisuusvaikutukset ja lisääntynyt ajomukavuus muodostavat tärkeimmät rahamääräiset hyödyt, kun taas matka-ajan pidentyminen aiheuttaa rahamääräisen haitan,” Innamaa summaa.


