Assemblin ostaa Fidelixin

Tekijät sähköurakalle: Elfin =>

Assemblin oy täydentää rakennusautomaatioalan osaamistaan ostamalla Fidelix-konsernin. Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Rakennusautomaatiojärjestelmiä valmistavan ja asentavan, vuonna 2002 perustetun, Fidelixin palveluksessa on 360 työntekijää. Yrityksen viime vuoden liikevaihto oli noin 40 miljoonaa euroa.

Pohjoismaisen Assemblin-konsernin toimitusjohtaja Mats Johanssonin mukaan Assemblin parantaa kaupalla valmiuksiaan vastata tehokkaiden ja ilmastofiksujen automaatioratkaisujen tarpeeseen ja vahvistaa samalla asemiaan Suomen talotekniikkamarkkinoilla.

– Koko rakennusala on murroksessa, ja me aiomme olla siinä aktiivisesti mukana. Fidelixin huippuosaaminen vahvistaa ja täydentää Assemblinin tarjontaa ja nopeuttaa kehitystämme. Yrityskauppa on täysin linjassa sen kanssa, että keskitymme strategiassamme teknologiaan ja digitaalisiin järjestelmiin, joista syntyy älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja, Johansson sanoo.

Mikäli kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan, tulee Fidelixistä Assemblin-konserniin erillinen liiketoiminta-alue. Assemblinin liikevaihto on noin 970 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on noin 5 900 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla.

Assemblinin tiedote