Elenia oy ja Enerke oy ovat solmineet puitesopimuksen Jyväskylän alueen jakeluverkon rakentamisesta.
Rakentamisen tavoitteena on vahvistaa Jyväskylän seudun sähköverkon toimitusvarmuutta ja varmistaa laadukas sähkönjakelu asiakkaille myös haastavissa sääolosuhteissa.
Puitesopimus on tehty vuosille 2027–2028. Sopimus sisältää lisäksi mahdollisuuden kahteen yhden vuoden optiokauteen. Sopimuksen peruskauden arvo on noin 3,5 miljoonaa euroa. Elenian investointi hankkeelle on yhteensä seitsemän miljoonaa euroa.
Puitesopimuksen aikana rakennetaan uutta sähköverkkoa ja asennetaan yli 150 kilometriä säävarmaa maakaapelia noin 110 kilometrin matkalle. Lisäksi verkkoon rakennetaan 81 uutta puistomuuntamoa, joilla korvataan vanhat ilmajohdot ja pylväsmuuntamot.
Vuoden 2027 aikana Jyväskylän ja Laukaan alueilla toteutetaan neljä projektia. Vuonna 2028 rakentaminen jatkuu kahdella projektilla Jyväskylässä ja Petäjävedellä.


