Lohkare infra osti Länsi-Suomen verkkopalvelut

Länsi-Suomen verkkopalvelut oy liittyy osaksi Lohkare infra -konsernia. Yrityskauppa edellyttää vielä viranomaishyväksyntää, jonka odotetaan toteutuvan myöhemmin keväällä.

Sähköinfo Sähkötöiden johtajan päivä ja Käytön johtajan päivä

Länsi-Suomen verkkopalvelut on infra- ja verkkorakentamiseen erikoistunut yritys, joka toimii useilla alueilla Suomessa. Yritysjärjestelyn jälkeen yhtiö jatkaa toimintaansa itsenäisesti omalla nimellään ja nykyisellä organisaatiollaan. Yrityksen omistajat jatkavat entisissä rooleissaan.

Kauhajokelaisen Länsi-Suomen verkkopalvelujen liikevaihto vuonna 2025 oli noin 10 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskentelee 46 henkilöä.

”Länsi-Suomen verkkopalvelut tuo Lohkareeseen vahvaa osaamista tietoliikenne- ja sähköverkkoinfran saralla. Yrityksen liittyminen osaksi konsernia tukee tavoitettamme rakentaa valtakunnallisesti merkittävä ja erikoisosaamiseen nojaava infra-alan kokonaisuus”, Lohkare infra -konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelä kertoo.

Philips CoreLine Waterproof on uudistunut. All-in-versioiden valovirtaa voi säätää dip-kytkimellä.