Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti

Granlund oy:n tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.

Vastuullinen rakentaminen -markkinatutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2023 ja uudelleen keväällä 2025. Tavoitteena oli selvittää, miltä kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuus näyttää ja miten se on kehittynyt.

”Rakentamisen vastuullisuus on korostunut viime vuosina uuden rakentamislain ja vihreän rahoituksen ehtojen vuoksi, mutta edistymistä käytännön teoissa on tapahtunut kahdessa vuodessa hälyttävän vähän”, Granlundin kestävän rakentamisen johtava asiantuntija Charlotte Nyholm toteaa.

Esimerkiksi hiilijalanjälkilaskenta on yleistynyt jonkin verran uudisrakennushankkeissa, mutta korjaushankkeissa edistymistä ei ole tapahtunut lainkaan.

Vastuullisuuskehityksen esteiksi vastaajat nimesivät muun muassa kustannukset sekä osaamisen puutteen. Granlundin ympäristöministeriölle tekemän selvityksen mukaan vähähiilisyysratkaisut eivät kuitenkaan nosta hankkeen kustannuksia merkittävästi.

”Vaikuttaakin siltä, että totuttujen toimintatapojen ja käsitysten haastaminen on keskeistä kehityksen vauhdittamiseksi”, Nyholm kommentoi.

Kiinteistösijoittajat erottuvat edelläkävijöinä

Eniten alalla asetetaan tavoitteita liittyen sosiaaliseen vastuullisuuteen, kuten hyvään hallintotapaan ja työturvallisuuteen. Nyholmin mukaan suomalainen lainsäädäntö on edellyttänyt esimerkiksi työturvallisuuden huomioimista jo kauan, mikä selittänee osaltaan korkeita lukuja.

”Laajemmin ymmärrettynä sosiaalinen vastuullisuus kattaa myös esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden. Näiden osalta rakennusalalla on vielä paljon tehtävää”, hän kommentoi.

”Hankkeiden kiertotalousasteen nostaminen vaatisi tilaajilta nykyistä selkeämpiä mitattavia tavoitteita.

Tutkimuksen mukaan alan edelläkävijät, kuten kiinteistösijoittajat, ovat tavoitteissaan muita pidemmällä.

”Siinä, missä uusiutuvan energian käyttö ja vähähiilisyys ovat yleisiä ympäristövastuun tavoitteita, edelläkävijät asettavat tavoitteita myös muun muassa ilmastonmuutokseen sopeutumiselle, EU-taksonomialle ja ympäristösertifioinneille.”

Vähähiilisyyden lisäksi alan toimijoilta kysyttiin nyt ensimmäistä kertaa kiertotaloudesta ja tuotevalmistajien ympäristövastuusta. Vastausten mukaan hankkeiden kiertotalousasteen nostaminen vaatisi tilaajilta nykyistä selkeämpiä mitattavia tavoitteita. Rakennustuotteiden EPD-ympäristöselosteet vaikuttavat yleistyvän vauhdilla.

”Rakennustuotteiden hiilijalanjälki vaikuttaa jo alalla toimittaja- ja tuotevalintoihin”, Granlundin kestävän rakentamisen ryhmäpäällikkö Anni Viitala sanoo.

Hiilijalanjälkilaskennan, uusiutuvan energian ja älykkäiden energiaratkaisujen rinnalle ovat nousemassa laajemmassa mittakaavassa esimerkiksi kiertotalousratkaisut, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen ja EU-taksonomia.

”Laaja-alaista vastuullisuusosaamista kaivataankin niin rakennushankkeissa kuin organisaatioissakin”, Viitala painottaa.

Charlotte Nyholmin mukaan myös tuotteiden luontojalanjälkilaskenta tekee tuloaan.

”Odotettavissa on, että rakennusosien tuotannon aiheuttamaan vesistressiin ja maankäyttöön kiinnitetään yhä enemmän huomiota rakennushankkeissa.”

go-e Charger CORE -latausasema seinällä ja teksti sen eduista: kestävä ja edullinen lataus aurinkoenergialla ja pörssisähköllä, V2X- ja Plug&Charge-valmis latausasema, joka on valmistettu Itävallassa.