Yrittäjägallup: Yritysten tilanne on ennallaan

Pk-yrityksistä huonossa tilanteessa on edelleen viidennes. Yritysten taloudellinen tilanne on pysynyt lähes ennallaan alkuvuoden, Suomen yrittäjät ry:n tekemä yrittäjägallup kertoo.

Yrityksistä 48 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Maaliskuussa niitä oli 47 prosenttia.

”Pk-yrityksissä näkyy, että ostovoima vahvistuu, inflaatio hidastuu, korot laskevat ja tulevat veronalennukset parantavat ostovoimaa. Ukrainan sota ja presidentti Trump aiheuttavat kuitenkin epävarmuutta”, Suomen yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Mitä isompi yritys on, sitä parempi on tilanne. Yksinyrittäjistä 22 prosenttia kertoo olevansa huonossa tilanteessa, kun yli kymmenen henkeä työllistävistä huonosta tilanteesta raportoi 15 prosenttia.

Rakentamisen alalla on eniten huonossa tilanteessa olevia, 26 prosenttia. Maaliskuussa huonossa tilanteessa olevia rakentamisen alan yrityksiä oli 23 prosenttia. Kaupan alalla huonossa tilanteessa olevien yritysten osuus on pudonnut maaliskuun 26 prosentista 19 prosenttiin.

Sodat varjostavat näkymiä

Näkymät seuraavan vuoden ajalle ovat hieman heikentyneet. 33 prosenttia uskoo, että tilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Maaliskuussa vastaava osuus oli 36 prosenttia. 19 prosenttia arvioi tilanteensa heikentyvän. Eniten synkkeneviä näkymiä on rakentamisen alalla.

”Trumpin aloittama kauppasota ja Ukrainan sota varjostavat pk-yritysten näkymiä. Olisi tärkeää saada kauppasopimuksia, jotka rauhoittavat tilannetta”, Pentikäinen sanoo.

Eniten paranevia näkymiä on teollisuudessa, jossa 42 prosenttia arvioi tilanteensa paranevan. Vielä maaliskuussa teollisuusyrityksistä 36 prosenttia näki paranevia näkymiä.

Yrittäjägallupiin vastasi 1 351 pk-yrityksen edustajaa 6.–19.5.2025. Tulosten luottamusväli on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ahlsell