Merkittävä enemmistö suomalaisista suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti. Positiivinen trendi on jatkunut jo useita vuosia. Tämä käy ilmi Energiateollisuus ry:n tuoreesta tutkimuksesta.
Suomalaisista jopa 66 prosenttia suhtautuu ydinvoimaan myönteisesti. Kielteisesti ydinvoimasta ajattelee vain kahdeksan prosenttia.
Ydinvoiman kannatus on pysynyt Suomessa vahvana jo pitkään. Täysin myönteisesti ydinvoimaan suhtautuu 31 prosenttia kyselyyn vastanneista. Pääpiirteissään myönteisesti ydinvoimasta ajattelee 35 prosenttia vastanneista.
Täysin kielteisesti asiaan suhtautuu kaksi prosenttia ja pääpiirteissään kielteisesti kuusi prosenttia vastanneista. Vastaajista 23 prosenttia suhtautuu ydinvoimaan kaksijakoisesti: toisaalta kielteisesti, toisaalta myönteisesti.
”Ydinvoimalaitokset tuottavat sähköä kaikenlaisissa olosuhteissa ympäri vuorokauden. Tämä parantaa toimitus- ja huoltovarmuutta ja osaltaan vahvistaa sähkön riittävyyttä. Kaiken lisäksi ydinvoima on päästötön energiamuoto”, Energiateollisuus ry:n kestävästä kasvusta vastaava johtaja Jari Kostama toteaa.
Ydinvoiman suosio on vahvistunut erityisesti nuorison keskuudessa. Alle 25-vuotiaista vastaajista 59 prosenttia suhtautui ydinvoimaan myönteisesti. Kielteisesti ajattelevia ei ollut lainkaan.
Kovinta kannatus on yli 60-vuotiaiden keskuudessa, mutta eri ikäryhmien väliset erot kannatuksessa ovat vähäisiä.
”Ydinenergialain uudistus on eduskunnan käsittelyssä tämän kevään aikana. Uusi laki sujuvoittaa luvitusta ja edistää muun muassa pienten modulaaristen ydinlaitosten rakentamista Suomeen”, Kostama muistuttaa.
”Ydinenergia on kehittyvä teknologia, joka mahdollistaa tulevaisuudessa muun muassa kaukolämmön tuotannon.”
Kyselytutkimuksen toteutettin 10.–16.4. Paneelitutkimuksena toteutettuun kyselyyn vastasi 1 045 osallistujaa.


