UTU-konserni on tehnyt sopimuksen tanskalaisen Wexøe A/S:n sähkönjakelun ja kiinteistösähköistyksen liiketoiminnan ostamisesta.
Kaupan myötä UTU laajentaa toimintaansa Tanskaan ja ottaa merkittävän askeleen pohjoismaisena sähköalan toimijana. Kaupan toteutumisen tavoite on 1.2.2026 ja se edellyttää viranomaishyväksyntää.
Wexøe on vuonna 1958 perustettu perheomisteinen yritys, joka toimii teknisten tuotteiden ja ratkaisujen lisäarvojakelijana. Yhtiö edustaa useita kansainvälisiä laatubrändejä. Tanskassa Wexøe toimii kolmella liiketoiminta-alueella: Installation, Power ja Industry, joista kauppa koskee Installation ja Power -liiketoimintoja. Lisäksi yhtiöllä on tytäryhtiö Ruotsissa, Wexøe AB, jonka toiminta ei sisälly kauppaan.
”Wexøe on meille erinomainen kumppani laajentumisessa Tanskan markkinoille. Yritystemme kulttuuri, arvot ja tavat toimia ovat poikkeuksellisen lähellä toisiaan. Tämä tekee yhteistyöstä luonnollisen ja antaa vahvan pohjan yhteiselle tulevaisuudelle. Kaupan myötä UTU vahvistaa asemaansa pohjoismaisena toimijana ja pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä laajemman valikoiman ratkaisuja sähkönjakeluun ja kiinteistösähköistykseen”, UTU-konsernin toimitusjohtaja Olli Heinonen kertoo.
Liiketoimintakaupan jälkeen UTU-konsernin liikevaihto kohoaa 75 miljoonaan euroon, ja konserni työllistää 210 henkeä Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Norjassa ja Tanskassa.


