Oulun yliopisto on mukana kehittämässä uusia elektrodimateriaaleja akkuihin hyödyntämällä teollisuuden sivutuotteita ja kierrätettyjä akkuja.
Uusissa tutkimushankkeissa pyritään tehostamaan akkumateriaalien kierrätystä ja talteenottoa Euroopassa sekä kehittämään akkuteknologioista kestävämpiä. Tutkimushankkeet tukevat EU:n puhtaan siirtymän tavoitteita. Vuonna 2024 alkaneet EU Horizon Europe -hankkeet SAFELOOP ja Streams tutkivat kierrätysraaka-aineiden käyttöä akuissa.
Oulun yliopiston koordinoimassa SAFELOOP-hankkeessa päätavoitteena on parantaa litiumioniakkujen kestävyyttä, ja jopa kaksinkertaistaa käyttöikä vuoden 2019 tasoon verrattuna. Myös akkujen ja paristojen kierrätettävyyttä on tarkoitus lisätä 15 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
”Akkumateriaalien kierrätys on Euroopan tasolla melko vähäistä eli potentiaalia on hyödyntämättä. Esimerkiksi täyssähköautot ovat niin uutta, että laajaa kierrätysmarkkinaa autojen akuille ei vielä ole. Suomessa kierrätykseen vietyjen älypuhelimien, tietokoneiden ja pienlaitteiden akut saadaan hyödynnettyä melko hyvin”, Oulun yliopiston professori Ulla Lassi sanoo.
SAFELOOP-projektissa aiotaan myös parantaa litiumioniakkujen turvallisuutta. Kaikille kierrätetyistä raaka-aineista valmistetuille 2 Ah:n (ampeeritunnin) litiumioniakuille tehdään standardin mukaiset turvallisuustestit.
Streams-hankkeen tavoitteena on vahvistaa akkumateriaalien toimitusketjuja. Tähän pyritään esimerkiksi kehittämällä uusia menetelmiä akkujen anodin ja katodin materiaalien kestävään tuotantoon. Sekä neitseellisten että kierrätettyjen akkumateriaalien hyödyntämistä ja myös eri teollisuudenalojen sivuvirtojen käyttöä akkumateriaaleiksi tutkitaan.