Sähkötekniikan tukkumyynti oli syyskuun lopussa edellisvuoden tasolla. Kolmannen vuosineljänneksen myynti laski 12,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Kumulatiivinen tukkumyynnin arvo vuoden alusta syyskuun loppuun oli 984 miljoonaa euroa, mikä on prosentin pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Takautuva 12 kuukauden myynti osoitti syyskuun lopussa kuitenkin 2,6 prosentin kasvua edellisvuodesta.
– Kolmannen vuosineljänneksen vertailukohtana on viime vuoden vastaavan jakson kaikkien aikojen kasvu- ja myyntiennätys. Tilastotietojen perusteella näyttäisi siltä, että vertailujaksolla myyntiä olivat nostaneet erityisesti hankinnat silloin rakenteilla olleisiin aurinkovoimahankkeisiin. Vastaavia ei tälle vuosikolmannekselle osunut, Sähköteknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen arvioi.
Asuntotuotannon aloitusten hiipuminen ei ainakaan vielä näy tukkutilastoissa. Myynti kuluvan vuoden alusta laskettuna on hyvinkin tarkasti samaa tasoa kuin viime vuonna. Kolmannen neljänneksen myynti oli nyt jopa suurempi kuin vastaavalla jaksolla vuosina 2020 ja 2021.