Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on saanut yhteydenottoja tapauksista, joissa kuluttajille on tarjottu kiinteistöjen sähkötarkastuksia ja kerrottu niiden liittyvän Tukesin tekemään laitteistojen kartoitukseen. Kyseessä on huijaus.
Tukesin tietoon tulleissa tapauksissa henkilöihin on ensin oltu yhteydessä puhelimitse ja tarjottu sähkötarkastuskäyntiä. Puhelussa käynnin on sanottu liittyvän Tukesin tekemään kartoitukseen. Tapauksia on ollut ainakin Pirkanmaan, Uudenmaan ja Keski-Suomen alueella.
Tukes korostaa, että se ei tee kotitalouksien sähkötarkastuksia eikä käytä niihin ulkopuolisia palveluntarjoajia. Tukesissa ei ole myöskään käynnissä kartoitusta kotitalouksien sähkölaitteistojen kunnosta.
Jos sähkötarkastajana esiintyvä henkilö väittää olevansa Tukesin henkilökuntaa tai sanoo tarkastuksen olevan Tukesin määräämä, kannattaa olla yhteydessä suoraan Tukesiin esimerkiksi palautepalvelun kautta.
Viranomaisena esiintyminen on rikos
Tukes muistuttaa, että viranomaisena esiintyminen on rikos. Sähkötarkastuksia myyvät yritykset eivät saa markkinoinnissaan käyttää Tukesin nimeä tai esittää vilpillisiä väittämiä, kuten väittää tarkastuksen olevan Tukesin toimeksiannosta tehty.
”Tukes pitää vakavana sitä, että jotkut alalla toimivat yritykset pyrkivät myymään sähkötarkastuspalveluita kotitalouksille esittämällä virheellistä tietoa tai käyttämällä Tukesin nimeä luvattomasti. Teemme rikosilmoituksen tietoomme tulleista tapauksista”, Janne Kinnunen sanoo.
Tukes selvittää sille ilmoitettuja tapauksia yhdessä muiden viranomaisten kanssa.