Tornioon suunnitellaan sadan hehtaarin aurinkovoimalaa

Mikäli suunnitelmat toteutuvat, voisi Tornion aurinkovoimalan tuotanto käynnistyä vuonna 2027. Havainnekuva Business Tornio Oy.
Mikäli suunnitelmat toteutuvat, voisi Tornion aurinkovoimalan tuotanto käynnistyä vuonna 2027. Havainnekuva Business Tornio Oy.

Business Tornio Oy ja Skarta Energy Oy ovat tehneet aiesopimuksen sadan hehtaarin suuruisen aurinkoenergialaitoksen suunnittelusta Tornioon.

Uusi audioartikkeli pienydinvoimasta

Toteutuessaan noin 100 hehtaarin suuruisen aurinkoenergialaitoksen arvioitu paneeliteho olisi noin 80 MWp. Investoinnin suuruus olisi noin 60 miljoonaa euroa. Voimalaitoksen sijoituspaikaksi on kaavailtu käytöstä poistunutta maa-ainesten ottoaluetta moottoritien varrella.

Käynnistyvässä toteutettavuussuunnitelmassa laaditaan investointipäätöstä tukevia selvityksiä ja kartoitetaan potentiaalisia yhteistyökumppaneita.

Skarta Energy on toteuttamassa yhtä suurta aurinkovoimalaa myös Utajärvelle Oulun ja Kajaanin välimaastoon. Utajärven voimalan rakentamisen on määrä alkaa tulevana kesänä. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 150 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 13,3 miljoonaa euroa investointitukea.

Skarta Energyn tiedote

SFS6002 uudistuu