Timo Honkanen aloitti Energiateollisuus ry:n puheenjohtajana

Energiateollisuus ry on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Turku-energia oy:n toimitusjohtajan Timo Honkasen. Honkanen seuraa tehtävässään Helen oy:n toimitusjohtajaa Olli Sirkkaa.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Honkanen tarttuu tehtäväänsä keskellä nopeasti etenevää energiamurrosta, joka haastaa niin energian tuottajia, jakelijoita, myyjiä kuin asiakkaitakin reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin.

Sähkön tuotannon painopiste on siirtynyt kaupungeista rannikoille, sähköverkkoihin pitää investoida yhä enemmän uuden tuotannon saamiseksi jakeluun, sähkön myynti keskittyy, kaasujen rooli kasvaa, asiakkaat vaihtavat kiihtyvällä vauhdilla pörssisähköön ja kaupunkiyhtiöt keskittyvät enenevissä määrin lämpöön ja energiaverkkoihin.

”Energia-ala kehittyy nyt ennennäkemätöntä vauhtia”, Honkanen toteaa.

”Sähkönkulutuksen kasvu, puhdas siirtymä ja sen edellyttämät investointitarpeet uusiutuvaan energiantuotantoon sekä riittävä ja toimitusvarma sähköverkkokapasiteetti ovat tämän murroksen keskiössä. Edistääksemme toimialallamme puhdasta siirtymää, meidän tulee varmistaa, että uusiutuvan energian investointien lisäksi myös uuden energiateknologian kehittämiseen ja käyttöönottamiseen on olemassa riittävät edellytykset”, hän jatkaa.

Toimitusvarmat ja tehokapasiteetiltaan riittävät sähköverkot ovat Honkasen mukaan avainasemassa tässä muutoksessa. Jakelukapasiteetin lisääminen on välttämätöntä energiasiirtymän kasvuedellytysten luomiseksi.

Puhtaan siirtymän edistämisen keskiöön on tärkeää valjastaa myös jo vuosikymmeniä sitten käyttöönotetut, yhä keskeiset alan ratkaisut, kuten kaukolämpö. Sillä on Honkasen mukaan merkittävä rooli tulevaisuuden energiajärjestelmässä: se mukautuu ja kasvaa kaupunkien ja niiden asukkaiden tarpeiden mukana ja muovautuu talousalueen kehittyessä, eikä ole sidottu mihinkään tiettyihin energiantuotantomuotoihin. Lisäksi kaukolämpöverkko voi vastaanottaa esimerkiksi vedyn tuotannon sivutuotteena syntyvää lämpöä ja tarjoaa mahdollisuuden energian varastointiin.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025