Taitaja 2026 -kilpailun finaalissa menestyneet ammattikoululaiset voivat hakea kilpailutulostensa perusteella suoraan ammattikorkeakouluun jatko-opintoihin.
Ammattitaidon SM-kilpailumenestys voi tuoda Taitaja-finalistille opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa kevään 2026 toisessa yhteishaussa – ilman pääsykokeita.
Niin sanotun Taitaja-väylän kautta tapahtuvassa haussa on ensi keväänä mukana merkittävä osa Suomen ammattikorkeakouluista. Taitaja-finalisteille on osoitettu 13 ammattikorkeakoulusta yhteensä 161 hakukohdetta ja 360 aloituspaikkaa eri puolilla maata.
Uusi Taitaja-väylä vahvistaa ammatillisen koulutuksen arvostusta ja nuorten koulutuspolkujen jatkuvuutta sekä vastaa kasvavaan työvoimatarpeeseen monilla aloilla. Samalla se vahvistaa yhteiskuntamme tarpeita kasvattaa korkeasti koulutettujen määrää.
“Taitaja 2026 -finalistit ovat ammattitaidoiltaan huippuosaajia. Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö Taitaja-väylän kautta on vahva osoitus siitä, että osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan korkeakouluissa aiempaa selkeämmin”, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu sanoo.
“Finalistit osoittavat Taitajassa osaamista, jota työelämä ja korkeakoulut tarvitsevat: teknistä taitoa, ongelmanratkaisua ja kykyä toimia paineen alla. On tärkeää, että heidän osaamisensa avaa ovia korkeakoulutukseen ilman ylimääräisiä esteitä”, Skills Finland ry:n toiminnanjohtaja Maria Ekroth korostaa.
”Taitaja-väylän kehittäminen antaa toivottavasti yhä useammalle ammatillisessa koulutuksessa opiskelevalle kannusteen hakea ammattikorkeakouluopintoihin. Tarvitsemme paljon lisää niitä nuoria, jotka tavoittelevat korkeakoulupaikkaa ammatillisten opintojen jälkeen”, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toiminnanjohtaja Ida Mielityinen toteaa.


