Suomen valoteknillinen seura liittyi STULin jäsenjärjestöksi

Jäsenyyden myötä yhteistyö valaistusalan ja sähköistysalan välillä tiivistyy entisestään.

Suomen valoteknillinen seura (SVS) on liittynyt Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n jäsenjärjestöksi. SVS kokoaa yhteen valaistusalan ammattilaisia ja organisaatioita. Seuralla on 96 yritys- ja yhteisöjäsentä.

Jäsenistöön kuuluu laajasti valaistusalan eri toimijoita, kuten valaistussuunnittelijoita, insinööri- ja konsulttitoimistoja, valaisinvalmistajia, valaistuksen ohjauksen ja mittauksen asiantuntijoita, komponentti- ja tarvikevalmistajia sekä urakoitsijoita. Yhteisöjäseniä ovat muun muassa kaupungit, oppilaitokset ja yhdistykset.

Tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tiedonkulkua

”Meille on seurana tärkeää tehdä tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, ja STUL ry on meille tärkeä kumppani. Valaistusalalla tapahtuu paljon, ja ajankohtaisen tiedon on tärkeää kulkea eri toimijoiden välillä. STULin kautta pystymme rakentamaan entistä vahvempia yhteyksiä myös niihin ammattilaisiin, joiden työ liittyy valaistukseen osana laajempaa sähköistysalaa”, SVS:n toimitusjohtaja Elisa Hillgen toteaa.

Yhteistyön kautta myös SVS:n yritys- ja yhteisöjäsenet pääsevät hyötymään STULin verkostoista ja toiminnasta. Samalla SVS tuo STULin verkostoon vahvaa valaistusalan asiantuntemusta. STULissa uusi ja järjestyksessään 14. jäsenjärjestö nähdään erittäin tervetulleena vahvistuksena.

”Valaistus on olennainen osa sähköistysalaa ja samalla nopeasti kehittyvä asiantuntija-alue. Olemme erittäin iloisia saadessamme SVS:n mukaan STULin jäsenjärjestöksi. SVS tuo verkostoomme laajan joukon valaistusalan asiantuntijoita ja yrityksiä. Yhteistyöllä pystymme vahvistamaan tiedonkulkua, verkostoja ja koko sähköistysalan osaamista”, STULin toimitusjohtaja Marko Utriainen toteaa.

Airam Pro