Sähkötekniikan tukkumyynti nousi ennätyslukemiin

Sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi tammi-kesäkuussa 17,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla sähköteknisen tukkumyynnin kokonaisarvo oli 621,7 miljoonaa euroa. Luku on suurin sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä edustavan Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilastointihistoriassa.

– Työmailla on pitänyt edelleen kiirettä niin kiinteistöjen rakennuksessa kuin uusiutuvan energian tuotantokohteissa. Muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta kaapeleita, valaisimia sekä sähkölaitteita ja -tarvikkeita on saatu paikalle ilmeisen hyvin, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni helmi-huhtikuussa viidenneksellä vuodentakaisesta.

– Vaikka uudisrakentamisen huippu ehkä olisi ylitetty, luotamme korjausrakentamisen kasvavan. Päättäjät kannustavat panostamaan siihen muun muassa energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävillä säädöksillä ja jäsenyrityksillämme on jo tarjota siihen valmiita ratkaisuja. Lisäksi investoinnit esimerkiksi sähköiseen liikenteeseen sekä tuuli- ja aurinkosähköön vaikuttaisivat jatkuvan, Muhonen sanoo Sähköteknisen kaupan liiton tiedotteessa.

Verkkokursseja voi suorittaa koska tahansa!