Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 14 158 kappaletta, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla jaksolla, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilasto.
Toisen vuosineljänneksen laitemyynti jäi viime vuoden vastaavasta jaksosta enää vain neljä prosenttia. Myytyjen laitteiden sisältämien latauspisteiden määrä jopa kasvoi 2,4 prosenttia, mikä johtui poikkeuksellisen suuresta Schuko- tai CEE-pistorasialla varustettujen hidaslatauslaitteiden myynnistä ajanjaksolla.
Peruslatauslaitteiden kysyntä keskittyy kahteen suurimpaan teholuokkaan. Niistä 22 kW laitteita myytiin alkuvuonna 4 747 kappaletta ja 11 kW laitteita 3 404.
Lain mukaan käytössä olevassa muussa kuin asuinrakennuksessa, jonka yhteydessä on enemmän kuin 20 pysäköintipaikkaa, on oltava asennettuna vähintään yksi normaalitehoinen tai suuritehoinen latauspiste tämän vuoden loppuun mennessä.
Uusi EIR-takaus tuo rahoitusmahdollisuuden
”Vuodenvaihteessa päättyneet ARA-tuet olivat taloyhtiöille ja liikekiinteistöille merkittävä porkkana latauslaitehankkeiden toteuttamiseen. Jotta sähköiselle liikenteelle asetetut tavoitteet ja liikenteen päästövähennykset voitaisiin saavuttaa, vastaavia valtion toimia ehdottomasti tarvitaan”, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen toteaa.
Uusi mahdollisuus latauslaitehankkeen rahoitukseen on Euroopan investointirahasto EIR:n riskinjakotakaus, joka soveltuu pk-yritysten ja taloyhtiöiden erilaisiin kestävän kehityksen satsauksiin. EIR-takaus toimii lainan vakuutena, mikä vähentää muiden vakuuksien tarvetta.
”Taloyhtiöiden ja yritysten kannattaa tutustua pankkien ja Finnveran välittämään EIR-rahoitukseen. Se voi olla mahdollisuus varustaa kiinteistö latausjärjestelmällä, jolla pärjää pitkälle tulevaisuuteen”, Muhonen sanoo.