
Autonomisten ajoneuvojen yleistyessä niiden keräämää paikkatietoa on mahdollista hyödyntää kaupungeissa monien ongelmien ratkaisemiseen.
Miten kaupungit voivat varautua tulviviin katuihin ja rajuihin sääoloihin tai kuluviin teihin? Suunnittelussa tarvitaan tarkkaa dataa, ja sitä kerää Espoossa ja Helsingissä kulkeva Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n itseajava auto. Sen huipputarkat sensorit keräävät jokaisella ajokerralla valtavan määrän dataa ympäröivästä ympäristöstä, esimerkiksi tien kunnosta, puuston hiilinieluista ja varautumistarpeista tulvien varalta.
Paikkatietokeskuksen vetämässä ”Itseajavat autot ja tulevaisuuden data (Big data)” -hankkeessa tutkitaan, mihin tarkoituksiin itseajavan auton keräämää dataa voisi käyttää. Hanke toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutin kanssa. Sovellusmahdollisuuksia on niin paljon, että kaikkia niistä ei vielä tunneta. Big data -hanke tutkii aihetta case-esimerkeillä.
Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittama. Uudenmaanliitto toimii hankkeen yhteisrahoittajana.
Tien päällä kulkeva tutkimuslaboratorio
Suomessa itseajavia autoja ei ole montaa. Big data -hankkeen itseajava tutkimusauto ARVO (autonomous research vehicle observatory) on Paikkatietokeskuksen tutkijoiden kehittämä. Sen ympäristöä havainnoivat huippusensorit tekevät siitä tien päällä kulkevan tutkimuslaboratorion.
Tulevaisuudessa autonomisen eli itseohjautuvan liikenteen odotetaan kasvavan. Siinä piilee myös mahdollisuus, jos kaikki tulevaisuuden itseajavat autot saataisiin keräämään ympäristöstä dataa samalla kun ne kulkevat. Siihen tarvittaisiin kuitenkin lainsäädäntöä, joka ohjaisi yritykset jakamaan autonomisten kulkuneuvojen keräämää dataa yritysten ja yhteiskunnan hyötykäyttöön.