Raklin suhdannekatsaus: Rakentaminen kääntyy kasvuun vuonna 2025

Tänä vuonna rakentamisen ennustetaan kääntyvän kokonaisuudessaan noin neljän prosentin kasvuun.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Suhdannevetoiselle rakennusalalle Suomen talousnäkymien kohentuminen tuo vetoapua. Kuitenkin suhdannenäkymiin liittyy epävarmuustekijöitä ja tummia pilviä taivaalle tuovat esimerkiksi maailmankaupan jännitteet. Yhdysvaltain hallinnon poliittisten muutosten mittakaava on vielä epäselvä, mutta kauppapolitiikan kiristyminen ja tullimaksujen korottamisen vaikutukset näkyisivät Suomessa saakka.

”Suomessa suhdannetilanne alkaa parantua ja talouskasvu kääntyy positiiviseksi. Talouskasvu kääntyy kuitenkin vain hienoiseen nousuun vuonna 2025 ja esimerkiksi kauppapoliittiset ja geopoliittiset tekijät saattavat pyyhkiä pois osan Suomen kasvusta. Rakentaminen tarvitsee talouden vetoapua, jotta päästään positiivisen kasvun puolelle. Kuitenkin kaikille rakentamisen sektoreille odotetaan kasvua”, Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi sanoo.

Rakentamisen pohja alkaa olla takanapäin

Rakentamisen liikevaihdon pohja alkaa vihdoin olla takanapäin ja rakentamisen luottamusindikaattori on hitaasti piristynyt viime vuoden puolivälistä eteenpäin. Rakentamisen ennustetaan kääntyvän kokonaisuudessaan noin neljän prosentin kasvuun tänä vuonna ja kasvu kiihtyy noin seitsemään prosenttiin vuonna 2026.

”Kasvu kiihtyy noin seitsemään prosenttiin vuonna 2026.

Myös kaikille rakentamisen sektoreille ennustetaan kasvua kuluvalle vuodelle. Talousnäkymien kohentuminen ja keveämmät rahoitusolot tukevat rakentamisen toipumista vaikeiden vuosien jälkeen, mutta epävarmuustekijöitä on edelleen ilmassa.

Asuinrakentaminen nousee hitaasti syvästä kuopastaan

Asuntojen kysyntänäkymät ovat positiiviset, mutta tarjonnan toipuminen takkuaa. Nostetta asuntomarkkinaan tuovat matalampi korkotaso ja kuluttajien tilanteen kohentuminen. Toisaalta työllisyystilanne heikkenee kuluvana vuonna ja kuluttajien luottamus on pysynyt vaisuna.

Pääkaupunkiseudulla asuntojen ja toimitilojen ylitarjonta on suurempaa, mikä näkyy pääkaupunkiseudun rakentamisen muuta maata heikompana kehityksenä. Asuntorakentamisen ennustetaan kääntyvän hienoiseen kasvuun kuluvana vuonna. Mahdollinen käänne olisi tapahtumassa vuoden 2025 jälkipuoliskolla.

Toimitilarakentaminen on kannatellut vaikeuksissa olevaa rakennusalaa asuinrakentamisen alamäen yli. Toimistojen ja teollisuuskiinteistöjen myönnetyissä rakennusluvissa on positiivinen trendi viime vuoden alusta eteenpäin. Tänä vuonna toimitilarakentamisen määrä kasvaa noin kahdeksan prosenttia.

Rakennuttajat viime vuotta optimistisempia

Raklin alkuvuodesta toteuttaman rakennuttamisen barometrin mukaan vastaajat uskovat omien rakennusinvestointiensa kasvavan noin 20 prosenttia seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna viime vuoden syksyyn.

Barometrin vastaajat suunnittelevat noin 2,5 miljardin euron investointeja tulevalle vuodelle, joista lähes 600 miljoonaa kohdistuisi asuntoihin. Uudisrakentamisen investoinnit painottuvat asuntoihin, yhteiskuntakiinteistöihin ja liiketiloihin. Korjausrakentamisen puolella painopiste on yhteiskuntakiinteistöissä ja asunnoissa.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025