Päättäjäbarometri 2025: Tuuli- ja aurinkovoimaa halutaan lisää

Suomen uusiutuvat ry:n päättäjäbarometrin mukaan poliittinen tuki teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoimalle on vahvaa.

Sähköinfon joulutarjous

Kesällä toteutetun kyselytutkimuksen mukaan 83 prosenttia valtakunnallisista päättäjistä, virkamiehistä ja mediasta haluaa lisätä teollisen kokoluokan tuulivoiman tuotantoa ja 92 prosenttia aurinkovoiman tuotantoa Suomessa merkittävästi tai jonkin verran.

Kyselyyn vastanneiden mukaan tuulivoiman ja aurinkovoiman lisäämisen suurimmat hyödyt ovat energiaomavaraisuuden lisääntyminen sekä päästöjen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen. Tuulivoiman osalta painottui lisäksi vihreän siirtymän teollisten investointien mahdollistaminen. Myös tuotantomuotojen sähkön hintaa laskeva vaikutus koettiin hyötynä.

Vastaajien mukaan uudet voimalat tulisi ensisijaisesti rakentaa jo valmiiksi rakennettuun ympäristöön teollisuusalueille. Tätä mieltä oli tuulivoimasta 74 prosenttia ja aurinkovoimasta 79 prosenttia vastaajista. Tuulivoiman osalta myös meri (65 prosenttia) ja aurinkovoiman osalta käytöstä poistetut turvesuot (71 prosenttia) saivat kannatusta otollisena alueena.

”Päättäjien ja virkamiesten viesti on selvä: Suomeen toivotaan lisää tuuli- ja aurinkovoimaa, ja ne halutaan rakentaa ensisijaisesti jo rakennettuun ympäristöön. On ristiriitaista, että samaan aikaan hallitus valmistelee alueidenkäyttölain uudistusta, joka sisältää kiinteän vähimmäisetäisyyden asuinrakennuksiin. Suomessa teollisuusalueet sijaitsevat pääasiassa lähellä asutusta, joten suuri kiinteä etäisyys asutukseen tekisi teollisuusalueiden ja muun rakennetun ympäristön hyödyntämisestä uusiutuvan energian tuotantoon monin paikoin vaikeaa tai mahdotonta”, Suomen uusiutuvat ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen toteaa.

Kyselyyn vastasi 209 henkilöä valtakunnan tasolta, ja aineisto kerättiin sähköisen kyselyn ja puhelinhaastattelujen avulla.

go-e Charger CORE