LUT sai miljoonalahjoituksen

IOT Paja -säätiö tukee LUT-yliopiston toimintaa miljoonalla eurolla vuosina 2024-2026.

Lahjoituksen avulla vahvistetaan yliopiston tekoälyosaamista. Lisäksi Lahden kampukselle rakennetaan uusi sähköisen liikenteen innovaatiotila, joka palvelee opiskelijoita, tutkijoita ja yritysyhteistyökumppaneita.

– Sekä tekoäly että liikenteen sähköistyminen tulevat ryminällä, ja meillä LUTissa ollaan molemmissa etulinjassa. Tämä lahjoitus on todellinen piristysruiske, jonka avulla pysymme kehityksessä aallon harjalla. Tavoitteena on, että yritykset saavat myös tulevaisuudessa yliopistolta tuoreimman osaamisen tekoälyyn liittyvässä opetuksessa ja tutkimuksessa, LUT-yliopiston kasvujohtaja Petri Ajo sanoo.

Tekoälyä hyödynnetään laajasti sähköiseen liikenteeseen kytkeytyvän liiketoiminnan ja innovaatioiden kehittämisessä. LUT uutisoi viime vuonna yhteistyössä Kempowerin kanssa avatusta sähköisen liikenteen tutkimuskeskuksesta (EMRC). Lahjoituksen turvin tutkimuskeskuksen yhteyteen rakennetaan uusi vetonaula – innovaatiotila, jota opiskelijat, tutkijat ja yliopiston yritysyhteistyökumppanit voivat käyttää yhteisenä työympäristönä Lahden kampuksella.

IOT Paja -säätiö on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tukee yrityksiä IOT-hankkeiden kehityksessä. Microsoftin tuella vuonna 2017 perustetun määräaikaisen, itsenäisesti toimivan säätiön toiminta lakkautetaan kuluvan vuoden aikana ja sen jäljellä oleva pääoma kohdistetaan kolmelle suomalaiselle korkeakoululle.

– Olemme päättäneet käyttää jäljellä olevan osuuden IOT-teknologioiden ja tekoälyn kehitykseen liittyvien hankkeiden ja koulutusohjelmien perustamiseen yhteistyössä LUTin, Aalto-yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Kun säätiö on lopetettu, jäljelle jääneet varat ohjataan näiden koulutusohjelmien stipendirahastoihin, säätiön toimitusjohtaja Matti Hellgrén sanoo.

– Uskomme, että yhteensä lähes kolmen miljoonan euron investointimme vahvistaa kotimaista teknologiaosaamista ja on samalla merkittävä panostus Suomen kilpailukykyyn. Toivomme, että nyt perustettavat hankkeet ja koulutusohjelmat kannustaisivat muita säätiöitä ja yrityksiä joko liittymään nyt perustettaviin monivuotisiin koulutushankkeisiin tai tukemaan vastaavalla tavalla omien teknologia-alueidensa kehitystä.

Sähköurakoitsijapäivät 2024