Ladattavien hybridien osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi heinäkuussa, mutta täyssähköautojen osuus laski hieman.
Ladattavien hybridien osuus henkilöautojen rekisteröinneistä kasvoi heinäkuussa 25,5 prosenttiin alkuvuoden noin 20 prosentista. Sen sijaan täyssähköautojen osuus laski 26,6 prosenttiin. Tammi-kesäkuun rekisteröinneistä noin kolmannes oli täyssähköautoja.
Autotuojat ja -teollisuus ry arvioi, että täyssähköautojen osuus rekisteröinneistä tulee jäämään myös loppuvuoden aikana alkuvuotta pienemmäksi, sillä alkuvuonna niiden osuutta kasvattivat vuosina 2021–2022 tilatut sähköautot, joiden toimitusajat olivat komponenttipulan takia poikkeuksellisen pitkiä.
– Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen päättyminen viime vuoden vaihteessa osui uusien autojen kysyntäkehityksen kannalta huonoon ajankohtaan, sillä taantuma ja korkojen nousu ovat vähentäneet uusien autojen kauppaa tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Henkilöautojen hankintatuen jatkamiselle ja hankintakannusteiden uudistamiselle on uudella hallituskaudella suuri tarve, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.
Heinäkuussa rekisteröidyistä pakettiautoista 14,8 prosenttia oli sähköpakettiautoja, mikä vastaa alkuvuoden keskiarvoa. Viime vuonna sähköpakettiautojen osuus rekisteröinneistä oli noin 6 prosenttia.