Fingrid julkaisi ehdotuksen parantamaan sähköjärjestelmän kehitysedellytyksiä

Fingrid on julkaissut näkemyksensä tarvittavista toimenpiteistä, joilla suomalainen sähköjärjestelmä säilyy puhtaana, varmana ja kilpailukykyisenä myös 2030-luvulla.

SFS 6002 uudistui -koulutus Sähköinfo

Suomalaisten kantaverkkoyhtiö Fingrid oyj on tänään julkaissut ”Sähköllä kasvua. Varmasti.” -toimenpideohjelman. Se nostaa keskusteluun listan toimenpiteitä, joilla parannetaan suomalaisen sähköjärjestelmän kehitysedellytyksiä. Toimenpiteet vaativat toteutuakseen yhteistyötä poliittisten päättäjien, viranomaisten sekä energia-alan eri toimijoiden kesken.

”Kaikki esille tuodut toimet ovat sellaisia, mihin emme pysty yksin. Sähkön kantaverkosta on muodostunut koko yhteiskunnalle keskeinen kilpailukyvyn tekijä ja haluamme yhteistyöllä varmistaa, että se pysyy sellaisena myös pitkälle 2030-lukua ja siitäkin eteenpäin”, Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka sanoo.

Kantaverkolle polttavia kysymyksiä tätä nykyä ovat uusien liityntöjen toimitusajat, sähkön riittävyys kaikissa tilanteissa, investointikyvyn varmistaminen sekä turvallisuus ja varautuminen kriisitilanteisiin.

”Sähkön riittävyys heikkenee myös Suomessa vuosikymmenen loppuun mennessä.

Uudet tulijat kantaverkkoon Fingrid liittää lain mukaisesti siten, että nopeimmat liittyjät ehtivät ensiksi. Tähän asti se on toiminut, sillä verkon kapasiteetti on riittänyt hyvin. Tietyillä alueilla on kuitenkin jo ruuhkaa verkossa. Tällöin erityyppiset hankkeet saattavat kilpailla keskenään rajoitetusta liityntäkapasiteetista, eikä Fingridillä ole lain mukaan mahdollisuuksia varata kapasiteettia esimerkiksi työpaikkoja ja verotuloja tuoville, pitkän toteutusajan vaativille tehdashankkeille.

”Eri liittyjien priorisointiin tarvitaan sekä selkeitä periaatteita että työkaluja. Prioriteettien valitseminen ei ole Fingridin tehtävä, vaan tarvitaan laajempi poliittinen keskustelu siitä, miten kantaverkko hyödyttää parhaiten koko yhteiskuntaa”, Sihvonen-Punkka arvioi.

Sähkön riittävyys ei ratkea markkinaehtoisesti

Sähkön riittävyys, eli sähköjärjestelmän kulutus-  ja tuotantotehon kohtaaminen vuoden jokaisella hetkellä, on yleiseurooppalainen kysymys sähköjärjestelmien uudistuessa ja sääriippuvaisen tuotannon yleistyessä.

Fingridin arvion mukaan sähkön riittävyys heikkenee myös Suomessa vuosikymmenen loppuun mennessä. Ennusteiden mukaan tehoa on tarjolla vajavaisesti tilanteissa, jotka ovat niin harvinaisia, että ne eivät todennäköisesti ratkea markkinaehtoisesti. Suomi tarvitsee näihin tilanteisiin kustannustehokkaan ja kohdennetun tukimekanismin, jotta sähkön riittävyys ei vaarannu.

Kantaverkon investointien riittävän tason säilyttäminen ja maailman muuttuneen turvallisuustilanteen vaatima varautuminen taas ovat Fingridille tärkeitä aiheita, koska kantaverkkoyhtiön sääntely sekä varautumiseen osoitetut resurssit asettavat hyvin tiukat taloudelliset reunaehdot yhtiön toiminnalle.

”Sähköllä kasvua. Varmasti.” -toimenpideohjelman voi lukea kokonaisuudessaan osoitteesta: https://www.fingrid.fi/ajankohtaista/fingridin_julkaisut/sahkolla-kasvua.-varmasti.–fingridin-toimenpidesuunnitelma/

Reka-EQQ_HF_D_Helppo