EU:n on tehtävä sähköistyksen toimintasuunnitelma

Talotekniikkaliitto ry vaatii EU:lta panostuksia energiatehokkuuteen, sähköistykseen ja korjausrakentamiseen.

9. kesäkuuta pidettävissä eurovaaleissa äänestetään uudet Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat tehtävässään vuoteen 2029 asti. Tämän vuosikymmenen aikana Euroopan unionissa ratkaistaan useita ilmastonmuutokseen ja energiatehokkuuteen liittyviä haasteita.

Talotekniikkaliitto osallistuu keskusteluun ja tarjoaa eväitä päätöksentekoon julkaisemalla eurovaalitavoitteensa. Talotekniikkaliitto on myös esitellyt tavoitteitaan puolueiden eurovaaliehdokkaille kuten Susanne Päivärinnalle (kok), Katri Kulmunille (kesk) ja Ari Koposelle (ps).

Talotekniikkaliitto katsoo, että laadukkaalla korjausrakentamisella voidaan luoda kestävää talouskasvua. Tämä edellyttää EU:lta energiatehokkuutta ja energiaomavaraisuutta tukevia kannustimia. EU:ssa tarvitaan lainsäädäntöä, jossa sisäilman laadulla on yhtä suuri painoarvo kuin ympäristön ilman puhtaudella.

”EU:n on mahdollistettava talotekniikan osaajien työ jatkamalla vihreää siirtymää, joka voi Suomessa edistää uusien työpaikkojen syntymistä, vahvistaa energiatehokkuuteen liittyvää osaamista ja luoda terveellisemmän elinympäristön”, Talotekniikkaliiton ja LVI-tekniset urakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Mika Hokkanen sanoo.

Talotekniikkaliitto esimerkiksi esittää, että EU tekee sähköistyksen toimintasuunnitelman, jossa tavoitteeksi asetetaan, että 35 prosenttia kaikesta jäsenmaiden lopullisesta energiankäytöstä on sähköä vuoteen 2030 mennessä. Esimerkiksi hinnoittelussa ja verotuksessa on ohjattava käyttämään sähköä fossiilisten polttoaineiden sijaan.

”EU:n tavoitteena on tulla energiaomavaraiseksi ja riippumattomaksi fossiilisesta energiasta. Talotekniikka-alan osaajat mahdollistavat yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamisen asentamalla ja ylläpitämällä modernia talotekniikkaa. Yhteiskunnan sähköistymistä kannattaa edistää”, Talotekniikkaliiton varatoimitusjohtaja ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STULin toimitusjohtaja Marko Utriainen linjaa.

Talotekniikkaliitto pitää myös tärkeänä, että Euroopassa houkutellaan riittävästi opiskelijoita taloteknisen alan koulutukseen ja vahvistetaan koulutuksen laatua. Tulevien Euroopan nettonollateollisuusakatemioiden (net-zero industry academies) verkoston on esimerkiksi kehitettävä alaan liittyviä koulutusohjelmia ja -materiaaleja.

Talotekniikkaliitto on LVI-tekniset urakoitsijat LVI-TU:n ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STULin yhteisjärjestö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edistää taloteknisten toimijoiden elinkeinopoliittista edunvalvontaa.

Verkkokursseja voi suorittaa koska tahansa!