Suomen ja Pohjois-Ruotsin välinen uusi 400 kilovoltin Aurora Line -sähkönsiirtoyhteys otetaan käyttöön jo 13. marraskuuta. Aiemmin yhteyden arvioitiin olevan valmis käyttöönottoon vuodenvaihteessa.
Aurora Line on vuosikymmenen merkittävin investointi Suomen kantaverkkoon. Merkittävän Euroopan unionin CEF-rahoituksen saanut yhteys vahvistaa sähkönsiirtoyhteyksiä maiden välillä sekä parantaa sähkön riittävyyttä.
Muhoksen Pyhänselästä Ruotsin Messaureen valmistuva 380 kilometrin pituinen voimajohtoyhteys yhdistää Suomen sähköjärjestelmän entistä vahvemmin osaksi pohjoismaista sähköjärjestelmää ja lisää sähkönsiirtokapasiteettia Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä.
”Aurora Line kasvattaa sähkönsiirtokapasiteetin enintään 1 900 megawattiin tuonti- ja vientisuuntiin. Käytettävissä oleva kapasiteetti vaihtelee sähköjärjestelmän hetkellisen tilan mukaan. Siihen vaikuttavat muun muassa sähköntuotannon ja kulutuksen alueellinen jakautuminen, muiden rajayhteyksien käyttötilanne sekä lämpötilasta riippuva voimajohdon siirtokapasiteetti. Siirtokapasiteettia voidaan hyödyntää tehokkaimmin, kun sähkön tuotanto ja siirrot eri alueiden välillä ovat verkon kannalta tasapainossa, eikä yksittäisille verkonosille synny pullonkauloja“, Fingridin voimajärjestelmän käytöstä vastaava johtaja Tuomas Rauhala toteaa.


