Kuluneiden seitsemän vuoden aikana menestyksekkäästi kotkalaisen Produal oy:n liiketoimintaa kasvattanut Anselmi Immonen on nimitetty ruotsalaisen Bemsiq Groupin globaalin rakennusautomaatiodivisioonan johtajaksi.
Ensi vuoden alussa Bemsiqissä aloittava Immonen vastaa yli 100 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän yhtiöryhmän johtamisesta ja kasvattamisesta maailmanlaajuisilla markkinoilla. Hän jatkaa myös Produalin hallituksen puheenjohtajana. Produalin uutena toimitusjohtajana aloittaa 2.1.2025 Kone oyj:stä tuleva Anna Tiri.
Bemsiqin emoyhtiö, ruotsalainen Investment AB Latour, osti vuonna 2015 suomalaisen rakennusautomaation mittaus- ja säätölaitteita valmistavan Produalin.
Immosen johdolla Produalin liikevaihto on kasvanut kannattavasti 19 miljoonasta eurosta yli 40 miljoonaan.
”Bemsiqin rakennusautomaatioliiketoiminta kattaa tällä hetkellä neljä yritystä mukaan lukien Produal. Meillä on myös yritykset ja tuotantoa Saksassa, Sveitsissä ja Kanadassa. Myyntitoimistoja yhtiöillämme on ympäri maailmaa, esimerkiksi Dubaissa, Intiassa, Singaporessa ja Kuala Lumpurissa”, hän kertoo.