Aalto-yliopisto sai yhteensä yhdeksän miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa osaamista. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto.
Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa osaamista. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto.

ABB oy:n, Fortum oyj:n, St1 oy:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään neljän uuden professuurin perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston Energiasiirtymän osaamiskeskuksen (House of energy transition) perustamista.

”Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio. Mikään yksittäinen keksintö ei riitä, vaan koko energiajärjestelmä pitää miettiä uusiksi”, osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio sanoo.

Koko arvoketju yhden katon alla

Aallon eri korkeakouluissa työskentelee energian parissa reilut 40 professoria tutkimusryhmineen, mikä on suurin energia-alan tutkijoiden määrä suomalaisissa yliopistoissa. Saman katon alta löytyy osaamista koko energian arvoketjuun, mikä tekee Aallon tutkimus- ja opetustyöstä yhteiskunnalle ja teollisuudelle relevanttia sekä nopeasti hyödynnettävää.

Energiasiirtymän osaamiskeskus vahvistaa entisestään Aalto-yliopiston monialaista yhteistyötä, johon neljä uutta professuuria tuovat energiamurroksen vauhdittamiseen tarvittavaa kriittistä osaamista. Hallittu ja kestävä energiasiirtymä tukee Suomen kilpailukykyä, kestävää kasvua ja innovaatioiden syntymistä.

ABB:n 1,5 miljoonan euron lahjoitus tukee tehoelektroniikan professuurin perustamista. Tehoelektroniikan uudet läpimurrot ja osaajat ovat ratkaisevan tärkeitä suomalaiselle ja eurooppalaiselle teollisuudelle, kestävän energiamurroksen toteutumiselle sekä liikenne- ja energiasektorien toimintavarmuudelle.

”Aallon eri korkeakouluissa työskentelee energian parissa reilut 40 professoria.

”Haluamme olla mukana House of energy transition -osaamiskeskuksen rakentamisessa, sillä kestävän energiamurroksen läpimurrot vaativat vahvoja kumppanuuksia teollisuuden, akateemisen maailman ja tutkimuslaitosten välillä. Yhteistyö vahvistaa myös Suomen kilpailuasemaa sekä varmistaa ABB:n johtavan aseman sähköteknologian ja energiatehokkuuteen perustuvien ratkaisujen uudistajana myös tulevaisuudessa”, ABB:n LV System Drives -liiketoimintayksikön johtaja Peter Lindgren sanoo.

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa, jotka kohdistetaan uuden energiastrategian professuurin perustamiseen. Professuurin tavoite on tunnistaa energiamurrokseen liittyviä pullonkauloja, yhdistää niiden ratkomiseen tarvittavat tutkijat ja sidosryhmät sekä tukea teollisuutta ja yhteiskuntaa tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisessä.

”Yhteiskunnan sähköistyminen etenee, mutta hidasteita tuovat geopoliittiset haasteet, ilmastokysymykset ja kilpailukykyyn liittyvät paineet. Samalla energiajärjestelmämme tasapaino ei ole enää itsestäänselvyys. Tämän epävarmuuden selventämiseksi ja uusien ratkaisujen löytämiseksi tarvitsemme uutta, House of energy transition -osaamiskeskuksen toimijoiden ja tukijoiden tuomaa tietoa ja näkemystä. Fortum omassa roolissaan toimii luotettavan pohjoismaisen energian tuottajana ja energia-alan pitkäjänteisenä osaajana”, Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoo.

Energiasiirtymä vaatii laajaa yhteistyötä

St1 lahjoittaa Aalto-yliopistolle kolme miljoonaa euroa. Lahjoituksella tuetaan energiastrategian professuurin sekä uusien energiateknologioiden professuurin perustamista.

”St1:n energiasiirtymä nojaa olemassa olevien teknologioiden lisäksi uusien energiaratkaisujen kehittämiseen ja skaalaamiseen, mikä edellyttää uutta osaamista, jatkuvaa innovointia ja erityisesti kokonaisvaltaista energiastrategiaa. Siksi lahjoituksemme Aalto-yliopistolle kohdistuu energiasiirtymän ydinteemoihin keskittyviin professuureihin, jotka edistävät energiajärjestelmän kestävää ja oikeudenmukaista uudistamista yhteistyössä yritysten ja eri sidosryhmien kanssa”, St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie sanoo.

Walter Ahlströmin säätiön kolmen miljoonan euron lahjoituksella perustetaan kestävän teollisuuden professuuri, jonka ytimessä on vahva kestävyyden ymmärrys ja integrointi osaksi teollista tuotantoa ja kilpailukykyistä teollisuutta. 

”Olemme Walter Ahlströmin säätiössä jo sukupolvien ajan tukeneet visionääristä työtä Suomen teollisuuden ja tulevaisuuden hyväksi. Nyt Suomella ja maailmalla on vain parikymmentä vuotta aikaa teollisen transformaation tarvitseman teknologian kehittämiseen ja markkinoiden luomiseen, jotta luonnon saastuminen ja luonnonvarojen ylikulutus saadaan pysäytettyä ajoissa. Aallolla on ratkaisujen löytämisessä tärkeä rooli, ja siksi halusimme vauhdittaa työtä lahjoituksella”, Walter Ahlströmin säätiön puheenjohtaja Markku Wilenius sanoo.

Aalto-yliopisto käynnistää uusien professorien rekrytoinnit ja Energiasiirtymän osaamiskeskuksen toiminnan tämän vuoden aikana. 

Ahlsell