Kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä vantaalainen huolto- ja projektiyhtiö MV-jäähdytys oy on ostanut hämeenlinnalaisen Talotekniikka hile oy:n.
”Yrityskaupan myötä saamme mukaan kokeneita osaajia, joiden avulla vahvistamme yhdessä paikallisia resursseja ja parannamme päivystysvalmiutta Hämeenlinnan alueella”, yli 50 vuotta Suomessa toimineen MV-jäähdytyksen toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä sanoo.
Yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli 37,6 miljoonaa euroa ja se työllisti 293 henkilöä.
Yrityskaupan jälkeen Talotekniikka hile jatkaa toimintaansa omalla nimellään nykyisessä toimipisteessään. Yrittäjä Toni Kankaanpää sekä yrityksen kaikki viisi työntekijää jatkavat niinikään nykyisissä tehtävissään.
Talotekniikka hile on kylmälaitteiden asiantuntijayritys, joka on toiminut kylmäalalla jo yli 40 vuotta, ja sen palvelualue kattaa Hämeenlinnan lisäksi, Janakkalan, Lahden, Tampereen, Hyvinkään sekä Forssan seudut. Yrityksen liikevaihto vuonna 2024 oli 1,41 miljoonaa euroa.


