Iso Rikas lunasti pari vuotta pakasteena olleen lupauksensa: Harrikka tulille, Tiina tarakalle ja nauttimaan kulttuurista suuntana Erik Akselinpoika Tottin linna. Georges Bizetin mestariteoksesta Carmenista näkyivät nauttivan myös työväestö ja järjestäytyneet työnantajat edustajiensa välityksellä, osa tosin naamioituneena maskin taakse.
Kokemus oli vertaansa vaille, hienoja ja meikäläisellekin tuttuja aarioita tai miksi niitä nyt sitten sanotaankin. Yhtä kaikki sieluun meneviä. Iso Rikas sanoi, että tarina on kuin alan työmarkkinatoiminta. Carmen pyörittää minkä ehtii Don Josèta, Escamilloa ja vähän muitakin, minkä ehtii. Lopussa epätoivoinen Don Josè iskee veitsensä Carmenin rintaan samalla kun riemuitsevat huudot areenalla tervehtivät Escamillon voittoa. Oivallinen valinta naureskeli Liitonmies.
Illalla Kalastajankojulla pienellä iltapalalla pohdittiin, että mitähän taikurinteltasta tulee, kun tulevista palkoista ja muistakin työehtosopimusasioista syksyllä sovitaan, vai sovitaanko yhtään mitään?
”Onko meillä malttia vaurastua, kysyy Kekkosen ajan lapsi.
Inflaatio jyllää, ostovoiman kanssa painivat kaikki, perhevapaauudistus painaa päälle julkisen puolen kolmenkymmenenkahden päivän palkallisella vapaalla ja muutenkin älyvapaalla sopimuksella. Löytyykö yhteisymmärrys kärkimiehen ajankäytön korvaamisesta urakkaryhmälle, jne. Onko meillä malttia
vaurastua, kysyy Kekkosen ajan lapsi.
Yhdessä ukkospilviä katsellessa todettiin, että parempi on, että bensa maksaa 2,5 euroa/litra, kuin että sitä saisi kahdeksallakymmenellä sentillä.
