
Rejlers oy on toteuttanut Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen
(TAKK) Sähkökenttä-opetusalueesta virtuaalisen oppimisympäristön.
Sähkökenttä käsittää sähkönjakelujärjestelmän jännitetasot 0,4 kilovoltista aina 110 kilovolttiin ja siellä on myös 110/20 kilovoltin sähköasema. Sähkökentältä löytyy myös katuvalo- ja tietoliikennejärjestelmiä sekä uusiutuvaa energiantuotantoa aurinkovoimaloina.
”Oppimisympäristön laajennuksen valmistuttua virtuaalinen oppimisympäristö oli se, mitä kaivattiin, ja nyt se on totta. Onneksi rahoituskin onnistui. Nyt ovat valokuvat, dokumentit ja videot yhdessä paikassa eikä enää monessa eri kansiossa hajallaan”, TAKKin kouluttaja Jaana Harju iloitsee.
Opetuksen tueksi
Virtuaalista sähkökenttää tullaan hyödyntämään ainakin sähkö- ja automaatioalanperustutkinnoissa, energia-alan ammattitutkinnoissa ja erikoisammattitutkinnoissa. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi komponenttien tunnistamiseen, työ- ja sähköturvallisuusosaamisen havainnointiin, huolto-, käyttö- ja kunnossapidon oppimiseen, ynnä muuhun.
Rejlersin asiantuntija Niko Räsänen kertoo, että oppimisympäristön avulla on mahdollista nähdä laite todellisessa asennustilassa luokkahuoneesta ja lisätiedot avaamalla pääsee käsiksi kaikkeen laitetta koskevaan lisäinformaatioon. Oppimisympäristöön on myös luotu virtuaalinen polku, jonka opiskelija voi käydä läpi ja näin varmistaa, että kaikki Sähkökentällä käsiteltävät asiat tulee selvitettyä.
”Opetusmateriaali on monipuolinen, mielenkiintoinen ja digitaalista aineistoa on helppo selailla”, Harju toteaa.
Taustalla on Rejlersin 360-palvelu
Virtuaalisen Sähkökentän toteutus pohjautuu Rejlersin Accelerated Operations 360-palveluun. Toteutuksessa on hyödynnetty 360-kameroita, älypuhelimia ja kuvauskopteria.
”Rejlers vastasi virtuaalisen oppimisympäristön 360- ja dronekuvauksista, pilvipalvelun perustamisesta ja palvelun käyttöönottokoulutuksesta. TAKKin vastuulla projektissa oli Sähkökentän laitteiden ja komponenttien kuvien ottaminen sekä kuvien ja niitä koskevien lisätietojen, kuten käyttö- ja huolto-ohjeiden lataaminen Rejlersin pilvipalveluun”, Niko Räsänen kertoo.
”Kuvien, videoiden ja dokumenttien liittäminen oli helppoa. Päivittäminenkin onnistuu sujuvasti”, Jaana Harju sanoo. Virtuaalista Sähkökenttää saavat käyttää vapaasti myös muut kuin TAKKin opiskelijat. Avoin linkki löytyy TAKKin nettisivuilta.