Oululainen jätevedenpuhdistamo saa sähköä auringosta

Aurinkopaneelit ovat keränneet energiaa Oulun Veden Taskilan jätevedenpuhdistamon käyttöön heinäkuusta lähtien. Puhdistamon vuotuisesta energiantarpeesta 400 aurinkopaneelilla katetaan noin puolitoista prosenttia.

Oulun pohjoisosissa sijaitsevan jätevedenpuhdistamon sähkön vuotuinen kokonaiskulutus on noin 6 000 megawattituntia. Aurinkovoimalan vuosituottotavoite on noin 94 000 kilowattituntia, joten aurinkopaneeliratkaisu kattaa noin 1,5 prosenttia Taskilan vuotuisesta energiantarpeesta.

Jari Siira

Oulun Veden sähköteknikko Jari Siiran mukaan tarkoituksena ei ole ratkaista koko Taskilan energiantarvetta, vaan kyseessä on pikemminkin päänavaus uusiutuvien suuntaan.

– Aurinkopaneelien tuottama virta riittää kattamaan yhden tulevan jäteveden pumppauksessa käytettävän tulovesiruuvin energiantarpeen. Tämä on meille eräänlainen aurinkoenergian pilottiprojekti. Jostain täytyy aloittaa, Siira kertoo.

Jätevedenpuhdistamo on pilottihankkeeksi otollinen siksi, että se tarvitsee energiaa tasaisesti ympäri vuorokauden ja läpi vuoden eikä sitä voi pysäyttää. Tilaaja saa ensimmäisen vuoden pilottijaksosta paljon arvokasta dataa eri vuodenajoista ja sääolosuhteista. Oulun korkeudella päivät lyhenevät vauhdilla elokuusta lähtien, ja olosuhteet aurinkoenergian tuotannolle ovat muutenkin hyvin vaihtelevat.

”Potentiaalia suurempaan tuotantoon”

Olli Tuomivaara

Noin 2 000 neliömetrin kokoisen tasausallasrakennuksen katolle asennettiin noin 400 kappaletta 265 watin tehoisia paneeleja. Katolle olisi mahtunut enemmänkin paneeleja, sillä nyt paneelit kattavat Taskilan jätevedenpuhdistamon pinta-alasta vain puolet. Jos pilottiprojekti onnistuu, voidaan paneelien määrää kuitenkin lisätä helposti myöhemmin.

Vaikka heinäkuu oli melko sateinen Oulun seudulla, on järjestelmän toimittanut Oulun Energian tuotepäällikkö Olli Tuomivaara kohtalaisen tyytyväinen alkuvaiheen toteutuneeseen tuottoon.

– Tuotantomäärä oli ensimmäisen noin puolentoista kuukauden jälkeen noin 21 000 kilowattituntia. Päivätuotot olivat keskimäärin noin 800 kilowattitunnin luokkaa. Se on ihan hyvä lukema. Tämä kertoo, että asennus on onnistunut eikä katolla ole mitään varjostuksia, Tuomivaara toteaa.

Helppo keikka sähköasentajille

Tommi Seppälä

Oulun Energia Urakointi Oy:n sähköasentaja Tommi Seppälän mukaan Taskilan tasausaltaan tasainen katto oli erittäin sopiva paikka aurinkovoimalan asentamiselle.

– Tämä oli mukava paikka katon tasaisuuden vuoksi. Vaikeampia ovat korkeat seinät tai epätasaiset katot, Seppälä sanoo.

– Aurinkopaneelien asentamisen kannalta hankalia paikkoja ovat myös kohteet, joissa on esimerkiksi paljon ilmanvaihtolaitteita, muita koneita tai piippuja. Ne haittaavat asennusta mutta myös varjostavat paneeleita eli aiheuttavat katvealueita. Katvealueita tulee välttää, jos halutaan maksimoida tuotanto, Tuomivaara lisää.

Myös kohteen tuulisuus tulee ottaa huomioon aurinkovoimalaa suunniteltaessa. Oulussa rakenteiden tuulikuormat laskettiin kansainvälisten Eurocode-standardien mukaan.

Tuomo Tarvas, teksti
Janica Karasti, kuvat

Sähköurakoitsijapäivät 2024