Jyväskylän Sähkömessut siirtyvät lokakuulle

Pohjoismaiden suurin sähköalan ammattitapahtuma Sähkö Valo Tele Av 2022 -messut siirretään helmikuulta lokakuulle. Tapahtuman uusi ajankohta on 5.-7.10.2022.

Päätös siirtämisestä on tehty yhdessä messujen neuvottelukunnan kanssa. Valtakunnallisten etätyösuositusten mukaan vaikuttaa todennäköiseltä, etteivät keskeiset yritykset pysty normaalivuosien tapaan lähettämään messuosastoille henkilökuntaansa eivätkä järjestämään messuvieraiden kuljetuksia tapahtumaan.

Löydä sähköurakoitsija valtakunnallisesta verkostosta.

– Kannamme huolta myös messuperinteen jatkumisesta. Jos tapahtuma toteutuisi nyt helmikuussa pienemmässä mittakaavassa, se vaikuttaisi tapahtuman houkuttelevuuteen myös seuraavilla kerroilla, kertoo Sähköteknisen Kaupan Liiton STK ry:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Jyväskylän Messut Oy:n ja neuvottelukunnan yhteinen näkemys on, että parhaiten tapahtuman onnistumisen eri osapuolten kannalta varmistaa se, että messut järjestetään täydellä voimalla ja ilman yritysten tai vierailijaryhmien poisjäämistä.

– Messujen neuvottelukunta ja yhteistyökumppanit jatkavat samanlaisena lokakuulle 2022. Saadun lisäajan käytämme tapahtuman kehittämiseen. Lokakuussa Sähkömessut palaavat vahvempana kuin koskaan, messujen neuvottelukunnan puheenjohtaja Markku Varsila sanoo.

Lisätietoja Sähkömessujen sivuilla