Hissien vikojen määrä on kasvanut

Säännöllisesti huollettuina ja kunnostettuina vanhatkin hissit pysyvät turvallisessa käyttökunnossa.
Säännöllisesti huollettuina ja kunnostettuina vanhatkin hissit pysyvät turvallisessa käyttökunnossa.

Hisseille tehtiin viime vuonna 27 581 määräaikaistarkastusta. Tarkastuksissa 2,8 prosentissa kohteista löytyi välitöntä vaaraa aiheuttavia vikoja.

Metalliteollisuuden standardisointiyhdistys ry:n ja Suomen hissiyhdistys ry:n vuotuinen hissiseminaari järjestettiin maaliskuun lopussa Helsingin Etelärannan Teollisuuskeskuksessa.

Kevään hissiseminaarissa kuultiin esimerkiksi Tukesin Antti Savolan, sosiaali- ja terveysministeriön Katri Tytykosken, Kiinteistöliiton Tapio Haltian ja Suomen hissiyhdistyksen Juha Kivirannan puheenvuorot.

Tilaisuuteen hissiturvallisuusviranomaisen terveiset tuoneen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin johtavan asiantuntijan Antti Savolan mukaan viime vuonna tarkastettiin 2 059 uutta ja 383 modernisoitua hissiä. Määräaikaistarkastuksia tehtiin 27 581 kappaletta.

Tarkastuksissa paljastui 764 välitöntä vaaraa aiheuttavaa vikaa. Vikojen määrä on kasvanut lähes tasaisesti viime vuosikymmenen alun noin parista sadasta vuotuisesta viasta.

– Vikojen määrä on kasvanut aika hurjasti kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Jokin asia on mennyt tässä selvästi vikaan, sillä hissien määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa”, Savola sanoi.

– Välittömän vaaran vikojen määrä indikoi hissien huollon tasoa. Huoltoliikkeiden olisi hyvä omalta kohdaltaan selvittää asiaa ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin huoltotyön laadun parantamiseksi.

Vikojen syiksi kirjattiin yleisyysjärjestyksessä äärirajat, tarraimen kosketin, hälytysjärjestelmä, nopeudenrajoitin, tarrain ja jarru. Eniten vikoja kirjattiin 2010-luvulla valmistuneille hisseille, yhteensä 179.

– Myös 2020-luvulla valmistuneissa hisseissä on suhteessa yhtä paljon vikoja kuin 2010-luvun hisseissä. Onkohan uusissa hisseissä enemmän tekniikkaa ja herkempää elektroniikkaa vai tehdäänkö uusille hisseille vähemmän huoltokäyntejä kuin vanhoille, Savola pohti.

Palolaitoksille tulee runsaasti hissihälytyksiä

Seminaarissa myös hisseihin liittyvien pelastustoimen tehtävien suuri määrä herätti runsaasti keskustelua. Pelastustoimelle tuli viime vuonna 1 002 hisseihin liittyvää tehtävää. Tilaisuuteen osallistuneen pelastuslaitoksen edustajan arvion mukaan ihmiset soittavat entistä herkemmin 112:een, mikäli huoltoyhtiön numerosta ei pystytä lupaamaan apua välittömästi paikalle.

Vuonna 2022 sattui viisi vakavaa hissitapaturmaa. Näistä kolmessa tapauksessa pienen lapsen käsi jäi hissin oven ja ovikarmin väliin. Hissitöitä tehtäessä ammattilaisille on tapahtunut viime vuosina keskimäärin vajaat 30 työtapaturmaa
per vuosi.

– Lähes kaikki tapaukset olivat samanlaisia, mitä voisi tapahtua missä tahansa rakennustöissä, kuten itsensä satuttamisia jollakin työkalulla, Antti Savola kertoi.

Mikko Arvinen, teksti ja kuvat

Sähköurakoitsijapäivät 2024