Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Menneistä vaaleista

Ei tullut energiavaaleja, vaikka energian kanssa on kipuiltu jo vuosi ja lisää kylmää vettä on Brysselistä pohjoisen kansan niskaan tulossa. Eivät ottaneet poliitikot juurikaan kantaa vanhojen rakennusten energiatehokkuuden nostamisvaatimuksiin, heittelivät vain mullat päälle. Pitkätukka toi […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Hiihtoloman riemuja Lapissa

Otettiin hieman vapaata ja lähdettiin Tiinan kanssa todella pitkästä aikaa hiihtolomalle. Tahko Pihkala sen jo aikoinaan tiesi, että suomalaisen vartalo ja dna vaativat hiihtoa, jotta sitä pysyy jotenkin älyissään. Tällä kertaa teimme harkitun läpikattauksen pohjoisen […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Vaaliteatteria

Oli muutaman vuoden tauon jälkeen mukava piipahtaa isolla kirkolla liiton ja Sähköinfon asiakasteatterissa mahapalkkaa nauttimassa. Sen verran sitä hallintohommiin ja jonkin verran myös asiatuntijaryhmien – tai mitä valiokuntia ne nyt ovatkaan – toimintaan on tullut […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Tiina: Paranneltu keksintö

Se alkoi sellaisena keskittyneenä hiljaisuutena ja pienenä otsakurttuisuutena. Ylimääräinen tepastelu tuli mukaan niin, että yhtäkkiä saatettiin pompata sohvalta ja hyvin määrätietoisin askelin suunnattiin johonkin osaan taloa. Sähkömittaria käytiin tarkkailemassa ja sellaiset itsekseen puhelut, kuten ”jaahas” […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Tiina: SUPia ja vähän muutakin

Ei Tamperetta turhaan pidetä kongressi- ja tapahtumakaupunkien nousevana tähtenä, Topin kanssakin on reilun kuukauden aikana nujuttu siellä vajaa viikko. Ensin Yrittäjäpäivät, shoppailut päälle ja muutaman viikon päästä vielä Sähköurakoitsijapäivät (SUP) oheistapahtumineen. Vuosien tauon jälkeen lähdin […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Kaikille vaan paljon palkkaa

Soittelin Liitonmiehelle, kun mietittiin yhtiössä ensi vuoden budjettia, jotta mitenkä paljon pitäisi ensi kevään palkkakierrokseen varautua. Tietoa ei ollutkaan olemassa ja tilanne onkin varsin kimurantti. Inflaatio laukkaa ja kaikilla aloilla ihmetellään, kuinka paljon ensi vuodelle […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Tulevaisuutta suunnittelemassa

Istuttiin Tiinan ja tilintarkastajan kanssa tulevaa suunnittelemassa. Erilaista varallisuutta oli kertynyt ja sitä pitäisi jollain aikavälillä alkaa siirtämään jälkipolville tavalla tai toisella, oikeudenmukaisesti, mutta myös oma leppoinen elämä turvaten. Elämäntyökin pitäisi saada säilymään. Tiina, joka […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Aivotoiminta palailee pätkittäin

Lämpimän loppukesän kääntyessä syksyyn päätimme pitää pienimuotoisen virkistyspäivän henkilöstölle. Muuten hyvin vapaamuotoisen tapahtuman sisältö oli perinteinen, mutta halusimme hieman kartoittaa, mitä porukan mielissä liikkuu. Töitä on riittänyt, mutta sota ja tuleva talvi on selkeästi monen […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Suomalaista työmarkkinatoimintaa

Iso Rikas lunasti pari vuotta pakasteena olleen lupauksensa: Harrikka tulille, Tiina tarakalle ja nauttimaan kulttuurista suuntana Erik Akselinpoika Tottin linna. Georges Bizetin mestariteoksesta Carmenista näkyivät nauttivan myös työväestö ja järjestäytyneet työnantajat edustajiensa välityksellä, osa tosin […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Topi: Selvä kamppi

Olipa jotenkin nostalginen olo, kun kiekkokisat lähestyivät ja pelikutsuja alkoi tipahdella. Tukkurit ja valmistajat olivat kilvan järjestäneet, ketkä pienempiä, ketkä isompia tapahtumia kaukalon äärelle. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen pääsi taas tapaamaan ihmisiä! Sanotaan mitä sanotaan […]